SAARISTON LOISTOREITTI
Bengtskärin majakka
ja
 Rosalan Viikinkikylä su 15.8.

 

 

 

 

L

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähde kokemaan loppukesän matkalle hieno, ainutlaatuinen Bengtskärin majakka sekä erikoinen 
Rosalan Viikinkikylä, jonka historia kertoo viikinkiajoista.   


Tampereelta suuntamme kohti Käsnäsia, josta puolen tunnin venematkan jälkeen olemme Rosalan viikinkikeskuksessa. Rosalassa tutustumme viikinkiaikaiseen kylään oppaan johdolla. Kylä on ainoa laatuaan Suomessa ja se kertoo hyvin viikinkiaikaisesta elämästä. Opastuksen jälkeen ruokailemme kylässä, jossa saamme viikinkikylän henkeen sopivasti kalakeittoa. Ruokailun jälkeen nousemme laivaan, joka kuljettaa meidät jykevälle, keskellä aavaa merta sijaitsevalle Bengtskärin majakalle. Ensimmäisen kerran nähtynä tämä on hyvin vaikuttava näky. Majakalla tutustumme sen historiaan ja nykypäivään.  Iltapäivällä suuntamme laivalla takaisin kohden Kasnäsiä, josta linja-automme kuljettaa meidät takaisin Tampereelle. Tämä on kesän kolmas retkemme Bengtskärin majakalle, jonka vetovoima säilyy vuodesta toiseen. Moni henkilö on aloittanut majakkaharrastuksensa juuri tältä matkalta.


 

Tämä on retki joka yhdistää meriretken, vaikuttavan majakan, 
sekä historiallisen viikinkikylän.

 

MATKAOHJELMA

15.8.


klo 6.30 Tampere vanhan kirkon edestä (keskustori). 
Tästä matka jatkuu kohti Käsnäsiä
klo 10.30 Venematka Kasnäs-Rosala
klo 11.00 Saapuminen Rosalan viikinkikeskukseen, jossa opastus ja lounas (kalakeitto),

viikinkipäivät ovat samanaikaisesti Rosalassa.
klo 13.15 Venematka Rosala-Bengtskär
klo 14.00 Saapuminen Bengtskäriin, jossa majakan opastus. 
klo 16.30 Venematka Bengtskär-Kasnäs
klo 17.45 Saapuminen Kasnäsiin
Tästä lähdemme kohti Tamperetta, jossa olemme n. klo 22.00


Matkan hinta 115 e, sisältäen

- Linja-autokuljetukset
- Laivaristeilyt
- Viikinkikylän esittely
- Keittolounas ja kahvit viikinkikylässä
- Bengtskärin majakanesittely                                                                                                       
                                                                                                                     


 

 

 

Lisätietoja matkasta 045-8729543

ilmoittaudu mukaan kaavakkeella. Voit ilmoittaa samalla kaavakkeella myös mahdolliset matkakaverit.

Hyvä tietää matkasta

Bengtskärin majakka on kallioinen saari, jossa hyvät jalkeet ovat suositeltavia. 

Kohde ei sovellu liikuntarajoitteiselle.

 

Maksuehdot:

Matkan eräpäivä n. kuukausi ennen matkaa

Matkan kuluton peruutus on 30 vrk ennen matkaa

Nimi *
Sähköposti *
Osoite *
Puhelinnumero *
Osoite *
Mistä nouset linja-auton kyytiin *
Mahdollisia lisätietoja *
Mahdollisen matkakaverin nimi.  *