Alkukesän matka mielenkiintoiselle Jurmon saarelle, joka sijaitsee n. 13 km päässä Utöstä.
Saarella asuu vakituisesti vain kymmenkunta henkilöä, mutta kesällä määrää moninkertaistuu.
Jurmon saaren läpi kulkee Salpausselkä ja täällä se on viimeisen kerran meren pinnan yläpuolella.
Osa Jurmosta kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Saarelle on kehittynyt niin erikoisen rikas kasvi- ja eläinlajisto, että sitä pidetään kansallispuiston arvokkaimpana osana.
Saarella on myös vanhaa kulttuurihistoriaa. Kirkko on vuodelta 1846.
Saarelle matkaamma Käsnäsistä tilauslaivalla. Näet matkalla saaristomaisemaa ja osittain myös isoa aavaa.
Tämä kesämatka vie sinut aivan omaan maailmaan, joten ota sinäkin pieni irtiotto ja lähde nauttimaan saaristomaisemista ja ainutlaatuisesta Jurmon saaresta.
MATKAOHJELMA
11.6.
Lähtö klo 7.15 Tampere, keskustori, vanhan kirkon edestä.
Täältä matkamme suuntautuu Käsnäsiä.
Saapuminen satamaan n. klo 11.30.
Nousemme laivaan ja matka kohti Jurmoa alkaa. Merimatka kestää n. 1,5 tuntia, jonka aikana näet upeata saaristoa. Saavumme Jumoon n. klo 13.00
Tutustumme kappeliin, jossa kuulemme opastuksen kera kirkon ja saaren historiaa.
Tämän jälkeen ohjelmassa on ruokailu, jonka jälkeen on omaa aikaa. Voit kierrellä kivikkoisella saarella, joka on tavallistakin karumpi. Täällä oli aikoinaan kunnon metsä, mutta Kustaa Vaasan käskystä saari aikoinaan poltettiin, koska saarelaiset harrastivat rantarosvousta.
Jurmossa on myös vanha tyylimylly sekä kotiseutumuseo. Vietämme saarella aikaa n. 3-4 tuntia, jonka jälkeen suuntaamme takaisin kohti Käsnäsiä.
Meriretken kesto on n. 7 tuntia ja Käsnäsistä ajamme Tampereelle ja perillä olemme n. 22.30.
MATKAN HINTA ON 135€
Sisältäen:
Linja-autokuljetukset
Laivamatkat
Lounas Jurmossa
Opastus saaren kirkossa
Lisätietoja matkasta: puh. 045 872 9543
Ilmoittaudu mukaan kaavakkeella.
Samalla kaavakkeella voit ilmoittaa myös mahdollisen matkakaverisi.
Hyvä tietää matkasta
Merellä voi kesälläkin olla viileää, joten muista ottaa lämpimämpääkin vaatetta mukaan.
Saaristossa on punkkeja, joten tämä kannattaa huomioida esim. vaatetuksen osalta
Maksuehdot
Laskun eräpäivä on n. kuukausi ennen reissua
Peruutusehdot
Matkan kuluton perutuus on 30 vrk ennen matkaa