Raasepori

Fiskars ja Mustion linna 

12.7.2024

Kesäinen retki Raaseporiin, jossa tutustumme kahteen mielenkiintoiseen kohteeseen. Fiskarsin ruukki on tunnettu pitkästä käsityöperinteestään. Tänäkin päivänä ruukin alueella toimii yli 30 puotia ja pajaa.

Tämä retki vie sinut kesäisiin tunnelmiin meren äärelle, jossa koet ja näet paljon.

Tällä retkellä on kaikki ainekset onnistuneelle kesäpäivän vietolle

MATKAOHJELMA

12.7.


Lähtö klo 8.00 Tampere, keskustori, vanhan kirkon edestä
Saavumme Fiskarsiin klo 11.30. 

Paikallinen opas liittyy seuraamme ja hänen johdollaan kierrämme linja-autolla alueella. Opastuksen aikana kuulemme Fiskarsin vaiherikkaasta menneisyydestä ja myös nykypäivästä. Hän antaa tärppejä, joihin voit lounaan jälkeen palata omatoimisesti tutustumaan. 
Opastuksen jälkeen ruokailu ja sitten on varattu omaa aikaa parisen tuntia alueen kiertämiseen. 
Klo 15.30 nousemme autoon ja suuntaamme Mustion linnalle, jossa meitä odottaa upea linna. Linnan opas Kerstin kertoilee elävään tyyliinsä linnan mielenkiintoisista vaiheista.  Opastuksen jälkeen on vielä hetki aikaa kierrellä linnan puistoalueella, ennen lähtöämme kohti Tamperetta, jonne saavumme illan tunteina n. klo 21.00.

Lähde sinäkin tutustumaan kesäiseen Raaseporiin.




Matkan hinta on 110 € , sisältäen

- Linja-automatkat
-- Fiskarsiin tutustuminen paikallisen oppaan johdolla
- Lounas
- Mustion linnan sisääpääsy ja opastus
-

Lisätietoja matkasta: puh. 045 872 9543

Ilmoittaudu mukaan kaavakkeella. Samalla kaavakkeella voit ilmoittaa myös mahdollisen matkakaverisi.

 

 

Ilmoittaudu mukaan kaavakkeella.

Samalla kaavakkeella voit ilmoittaa myös mahdollisen matkakaverisi.

Hyvä tietää matkasta

 

Naantalissa ja Kultarannassa tulee jonkin verran kävelyä

Louhisaaren linnassa on noustava portaat kerroksiin

 

Maksuehdot

Laskun eräpäivä on n. kuukausi ennen reissua

 

Peruutusehdot

 

Matkan kuluton perutuus on 30 vrk ennen matkaa

Nimi *
Postiosoite *
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero *
Mistä nouset linja-auton kyytiin *
Mahdolliset ruoka-allergiat
Mahdollisia lisätietoja
Mahdollisen matkakaverin nimi, sähköpostiosoite ja katuosoite, mikäli halutaan erilliset laskut